Vuonna 2015 kohtasin paljon vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja haasteita. Mutta sitäkin
enemmän vuosi oli täynnä itsensä voittamista, haasteista selviämistä, rohkeutta ja ihania hetkiä.
Paljon tapahtui, ja oli yksi upeimmista vuosista tähän mennessä.
Alkuvuodesta olin aika kiinni koulussa, joten mitään erikoisempaa ei tapahtunut.
Toteutin silloin erään pitkäaikaisen unelmani ja värjäsin hiukset tummaksi. Ei ne ehkä
ihan sopineet, mutta tykkäsin silti, vaikka kyllä blondi on se oma väri selkeesti.
Oltiin hiihtolomalla mökillä Ylläksellä, ja oli tosi kivaa..
Keväällä mulla meni koulu varmaan paremmin mitä koskaan on mennyt,
tuli tyyliin pelkkää 9 ja 10.. Tein tosin töitäkin silloin. Heppailu oli tässä kohtaa jotenkin
tosi vähäistä, en yhtään muista miksi. Kisoissa kävin pari kertaa huonolla menestyksellä.
Loppukeväästä lähdettiin Hollantiin Haagiin tapaamaan yhtä tuttua. Oli ihana reissu,
käytiin myös katsomassa jalkapalloa eli tottakai Ajaxin pelissä Amsterdamissa.
Sekä tietenkin hollantilaisittain pyöräiltiin paljon!
Pian olikin kesä, jonka aloitin juhannukseen asti kestävällä kesälukiolla. Suoritin
siellä kaksi kurssia, jotka oli molemmat kieliä. Meni todella hermo siihen, kun oon
todella enemmän matikka-ihmisiä :D Oli yllättävän rankat pari viikkoa, mutta oli tosi palkitsevaa
jäädä lomalle ja saada just ne numerot mitä sieltä tavoittelinkin, pienestä sairasteusta huolimatta!
Kesällä olikin aikaa ratsastaa paljon enemmän. Se oli mulle suorastaan heppailun kultakausi, kun kaikki sujui... Olin kahdella kurssilla ja tunneilla myös muuten.
Sain ratsastaa paljon todella erilaisia hevosia mitä aikaisemmin, ja vaihdoin opettajaa
jolloin alkoi sujua paremmin.
Sain ratsastaa paljon todella erilaisia hevosia mitä aikaisemmin, ja vaihdoin opettajaa
jolloin alkoi sujua paremmin.
Tuntui, että kehityin ihan pelkästään kesän aikana paljon. Kesäkisoissa menin Cinderellalla esteitä
ja koulua Hoviharilla. Koulu kusahti todella pahasti, samoin kuin oikeastaan esteetkin,
mutta jäi kuitenkin aika kiva ja itsensä voittanut fiilis niistä! Etenkin esteistä,
sillä Sintti oli ekaa kertaa kisoissa :)
sillä Sintti oli ekaa kertaa kisoissa :)
Kuvan ottanut Sofia S! |
Kesä meni muutenkin tosi kivasti. Mökkeilyä, retkiä, kavereita, treeniä, pyöräilyä..
Pyörä oli tosiaan oikeesti suunnilleen mun ainut kulkuväline, vaikken missään kovin läheisellä
paikalla asu. Pyöräilin tänä kesänä myös oman ennätykseni, eli vajaa 100km Hämeenlinnaan.
Ennen kun koulu alkoi, menin vielä viikoksi kesäyliopistoon. Se oli kiva pehmeä
aloitus kouluun. Sain myös blondit hiukset takaisin...
Syksyllä mulla meni elämässä aika kovaa, positiivisella tavalla :D
Hirmuisesti uusia mahdollisuuksia koulun kautta muun muassa. Lähdettiin Tartoon juoksemaan
ja itse menin puolimaratonin. Innostus juoksuharrastukseen ja hyvinvointiin vaan kasvoi...
Pian oltiinkiin jo Roomassa.
Pari viikkoa siitä, heti Pariisin iskujen jälkeen lähdin Brysseliin.
Syksyn aikana olin myös ihanalla retkeilykurssilla, lähdin mukaan lukiolaisten liiton aktiiviksi,
ilmoittauduin aikuislukioon, tutustuin älyttömän moneen uuteen ihmiseen,
aktivoiduin koulun muussa toiminnassa, voitin Kasperin kanssa kisat mun synttäripäivänä,
ymmärsin taas vähän lisää ratsastuksesta...
Ja vaikka mitä muuta. Syksy on tuonut ihan älyttömän paljon mahdollisuuksia mukanaan.
Todella tapahtumarikasta aikaa.
Kasper elokuun kisoissa |
Lokakuussa kisat Fabiennella |
Lukiolaisten liiton koulutuksessa |
Syksyllä lähti todellinen nousukausi, ja toivon, että se jatkuisi vielä pitkään..
Tilaisuuksia ja tavoitteita on paljon, ja tuntuu että oon saanut elämästä irti niin paljon
enemmän kuin pitkään aikaan. Oon löytänyt asioita ja ihmisiä, jotka tekee musta niin
paljon onnellisemman ja paremman.
Kiitos kaikille vuodessa mukana olleille, tehdään ensi vuodesta vielä parempi!