Nuuksion ratsastuskeskus, ikuisesti muistoissa..

Otsikostaki voi varmaan jotain päätellä, et tää on tällanen turhan höpöttely postaus :'D Mut aattelin nyt kertoo vähän laajemmin mun Nuuksio ajasta ja kaikista niistä tunteista, joista kovin moni ei välttämättä edes tiennyt

No mä alotin ratsastuksen Nuuksiossa kolmosella, olikohan vuos 2007. Kävin mun naapurin Emman kaa, ja oltiin tosi innostuneita siitä uudesta ihanasta harrastuksesta. Menin alussa aika paljon Hippus ponilla, se on semmonen kiva pyöree laiska poni. Mut sit mä sain mennä kerran Brunolla, ja siitähän sit tuli mun ehdoton lemppari (ja paljon myöhemmin hoitoponikin mutta siitä lisää myöhemmin). Eikä siinä kauan menny ku pikkutytöt tuli siihen ikään, et oma hoitoponi ois ollu iso ja tärkee juttu. Me hilluttiin tallilla kahestaan välillä, ja tultiin ratsastukseenkin varmaan 2 tuntia aikasemmin, koska talli oli vaan niin kiva paikka ja hevoset oli lähellä sydäntä. Ei me siis siinä vaiheessa mitään hoitajia oltu, kunhan tultiin tallille katteleen koska se oli kivaa. Tutustuttiin tallilla uusiin ihmisiin, käytiin hoitajakokouksissa kinumassa hoitoponeja monet kerrat, ja se oli sillon niin kova ja hieno juttu.

En muista minä vuonna, varmaan 2009, tultiin tallille, ei Emman kaa samaan aikaan tulin mun toisen kaverin kaa myöhemmin, mut kateltiin siinä käytävällä heppoja ja Emma puhu yhen opettajan kans jotain, sit kuulu et "no sä oot nyt hoitaja" tai jotain sinneppäin. Emma oli saanu Charlyn hoitohepaks! Tietenki olin ilonen kaverin puolesta, mut olihan sitä kateuttakin ilmassa ku ei ite saanu. Jatkoin sit tuntiratsastajana vielä. Mut niihin aikoihin mun kaveri Suvi alotti tunnit Nuuksiossa ja mä kävin yleensä sen kanssa tallilla. En enää käyny niin paljon huvikseen tallilla, koska siellä ei oikeesti ollu mitään tekemistä.. Käytiin Suvin kaa mun tunnilla, ja Emma oli mun kans sillon vielä samalla tunnilla.

minä ja charly joskus toooooosi kauan sitte !:D

Mut sit oli syksy 2009, halu halu hoitohepasta kasvoi koko ajan. Se vaan tuntu sillon niin upeelta jos vois sanoo itteensä hoitajaks, ja sais olla enemmän hevosten kanssa, koska ne oli sillon varmaan tärkeintä ikinä. Mut mun tunnin jälkeen oli sillon aina semmonen pikkusten tunti jossa tarvittiin taluttajia. Nuuksiossa hoitajat ei kauheesti tykänny sillon taluttamisesta ja ne vähän pakoili sitä. Marsku-ope koitti ettiä hoitajia taluttamaan mut ei löytäny ketään, nii se pyys jotain tuntiratsastajia. Aluks se pyys kahta mun tunnilla olevaa tyttöä, ja kun mä kuulin sen nii kysyin et "hei, pääsenkö mäki taluttaan?" ja Marsku sano et joo, haluisiks sä taluttaa Brunoo vaikka. Olin ihan supersuper ilonen, ei sitä voinu sanoin kuvailla. Niihin aikoihin oli käyny niin, et Brunon molemmat hoitajat oli just lopettanu hoitamisen, jotenki vaan sattumalta samaan aikaan. Ootin innolla muutenkin seuraavaa hoitajakokousta, jossa Brunolle valittiin hoitajat. Aattelin et kun mä pääsin taluttamaan, niin mä teen sen kunnolla ja näytän Marsku-opelle et joo! Musta tosiaan ois hoitajaks! Mä hallitsen tän. Tunnin jälkeen olin viemässä Brunoo talliin ja opettaja sanoi et "hei ootas" aattelin et nonnii nyt oon tehny jotain pahasti väärin tai jotain. Mut opettaja sanoi et "haluisiks sä alkaa hoitaa Brunoa?". En muista mitä sanoin, mut se oli varmaan yks mun elämän kohokohdista sillon. Vein ponin talliin ja meinasin ratketa riemusta. Se oli vaan niin upeeta. Siitä alkoi mun hoitajuus, ja mun ja Brunon yhteinen aika 13.10.2009.

tää on ihan niiltä alkuajoilta, voi ku oon pieni :D<3

En käynyt tallilla kauheen usein, koska "isot hoitajat" vähän kiusas meitä pienempiä. Kun käveli bussipysäkiltä tallille, niin takaa saatto kuulla vaikka mitä ilkeyksiä, ja se satutti. Muistan kun me Suvin kanssa mentiin tallille ja nää isot hoitajat käveli meidän takana ja huus "luuleks sä et oisit joku hyvä hoitaja? luuleks et sulle mitään hoitsua annettais? HAHA". Ja sillon ku tulin ekaa kertaa tallille hoitajana, nii en uskaltannu mennä talliin oikeesti sisään ees koska mua pelotti niin paljon et ne muut hoitajat sanoo taas jotain ilkeetä. Kyl mä sit aina jonkun kaverin kaa uskalsin. Sain yhen kaverin tallilta, se oli Minttu. Olin aina sen kaa tallilla ja sit siihen meidän kans alko tulla ns. "porukkaan" pari muutaki tyyppiä en nyt muista ketä. Siitä lähtien alko olla sellanen niiden isompien porukka ja sit meidän pienempien (jou oltii niit joitai "ison porukan" tyyppei vaa vuoden nuorempii..) porukka. Mut mä koitin olla rohkee, ja olinki vaan sen takia et rakastin Brunoa niiiin paljon. Mut mulla oli yhä ongelma. Mä en tiennyt mitä kaikkee hoitajien pitäis tehä, ja sen takia en pystyny tekemään oikee mitään. Enkä uskaltanu kysyy niiltä "isoilta" koska tuskimpa ne ois ees vastannu tai sit ne ois vaan alkanu kiusaamaan lisää. Brunon vanhoilta hoitajilta alko tulla ponin päikkyyn uhkausviestejä ja kaikkee ilkeetä. Se tuntu ihan hirveeltä ku mua uhkailtiin asialla jolle en ite uskaltanu/pystyny tehä mitään. Mut sit Bruno sain toisenki hoitajan Emilian ja en ollu enää niin arka ja epävarma koska mulla oli yks kaveri lisää.

 tossa kuvii niistä teksteistä ku mul on se päikky tääl himas vieläki :D harmi  et oltii revitty ne ilkeimmät tekstit :(

Nii siihen kiusaamiseen puuttu sit lopulta yks tallityöntekijä :D Ja sit ne ei enää tullu sanoo mulle tai muillekkaa mitään ilkeetä mut ei ne meistä silti tykänny. Se tallityöntekijä oli kuulemma käskeny niitä pyytää mult anteeks ja ne oli luvannukki, mut kas kummaa, ei ne oo pyytäny vieläkään. Vaikka nykysin ne on mun kavereita kaikki :)

Oli kevät 2010. Olin kasvanu pituutta aika paljon siitä ku alotin Brunskin hoitamisen. Aloin olla ponille jo vähän pitkä. Marsku-ope siitä mulle sanokin pari kertaa. Sain silti mennä vielä tunneilla Brunolla. Mut sit yks päivä huomasin et tallilla järjestetään taas kisat. En tietenkää aatellu osallistuu koska en mä ennenkää ollu kisoissa. Mut sit jotkut ylipuhu mut, ja osallistuin. Laitoin Brunon siihen heppatoiveeks vaikka pelkäsin etten sais sitä koska oon sille vähän pitkä. Mut mä sain sen kuitenki. Ei ollu riemulla rajaa sillon, olin niin ilonen. Kisat meni ihan hyvin, ne oli mun ja pikku-Brunon ekat ja vikat kisat, ja mun ekat kisat ikinä :3 Se oli clear round nii saatiin ruusuke :) Mut sen jäkeen sain mennä Brunolla vaan 2 kertaa. Ne oli ilman satulaa molemmat, ja kevään viimeset tunnit. Mun oma tunti oli keskiviikkosin ja sit mul oli sillon torstaina joku korvaus, molemmat mentiin ilman satulaa ja molemmat sain mennä Brunolla, ei paremmin ois voinu Brunskiratsastukset loppua!<3 Vaikka perse oli tosi kipee kyl sen jälkeen koska poni on sen verran kapee rankenteelta ja selkäranka on sen verran kova ja selkee.

minä ja Bruno kisoissa

Sinä kesänä, eli 2010 Nuuksioon muutti uus poni, Rudolf. Ei se mitenkään erikoista ollu, koska en menny koko ponilla kesällä ja syksylläki aika myöhään. Meillä oli estetunti ja listassa luki mun nimen perässä että "Rudolf". Mietin et mitä tää on. Siitä ponista oltiin huhuttu et se kieltää kaikki esteet eikä oikeesti suostu hyppäämään. Ja mä olin kyllä itekki nähny et se ei oikeesti hyppää. Olin aika peloissani koska en ollu mikään kovin hyvä ratsastaja sillon ja pelkäsin nolaavani itteni tai jotain. Mutta tunti meni tosi hyvin, Ruffe ei kieltäny kertaakaan, ei yhtä ainuttakaan. Se oli hieno tunne, kun sä oot itse tehny jotain mihin muut sua paremmat ei oo pystyny. Sen jälkeen aloin emnnä Rudolfilla aika paljon, yleensä joka tunti, ja käytiin toooosi monissa kisoissa. Meidän yhteistyö kehitty tosia paljon. Oli mahtavaa tajuta et on kehittyny jossain paremmin kun muut. Kauheen moni ei tykänny Rudolfista koska se oli oikeesti niin tahmee ja semmonen läskipää. Mulle sanottiin monta kertaa et oon ainut joka saa Rudolfin oikeesti liikkumaan hyvin ja reippaasti eteenpäin. Jokainen ope sano sen, eli kolme opettajaa.

mäja rudolf kisoissa talvella 2010-2011

Keväällä 2011 Brunolle alko tulla välillä sellasia päiviä, et se alko ontumaan tunnilla, ja seuraavana päivänä se oli taas ihan ok ja hyvä. Eihän se ollu normaalia. Ja se huolestutti mua tosi paljon.. Mut en mä kai sit ajatellu sitä niin tärkeenä kun poni oli aina seuraavana päivänä hyvä. Ja mä olin niin innostunu Rudolfista ja meidän yhteisestä tulevaisuudesta. Kyllähän mä jo alusta asti sen tiedostin ja huomasin et ei ton rakenteisella ponilla voi päästä niin pitkälle esteissä mitä oisin ehkä halunnu, mut en mä välittäny, mulle ruffe oli vaan paras ja opettavaisin ratsu. Se opetti mulle päättäväisyyttä ja sisukkuutta varmaan maailman eniten. En mä arvannu et se Brunon ontuminen oli niin vakavaa. Kesä 2011 meni aika kivasti. Hengailin tallilla aika usein. Mulla oli sillon kesällä Ruffen kaa sellanen estekurssi. Se meni oikeesti tosi kivasti, paitsi et tipuin kerran :D Tipuin Rudolfilta oikeestaan aika usein. Mut aina nousin ylös ja yritin uudestaan. Mulla alko olla aika läheinen suhde kaikkiin ihmisiin siellä ja henkilökuntaan ja kaikkiin. Meillä oli paljon inside läppii ja kaikkee.

Tää ehkä saattaa kuullostaa siltä et välitin Rudolfista paljon enemmän mut ei. Bruno oli mulle silti numero uno ja paras. Loppukesästä 2011 Bruno alko mennä vähemmän tunteja, eikä se enää ontunu ikinä. En mä mitään osannu aatella tai epäillä. Mut sit kaikki muuttu. 14.8.2011 olin bussissa menossa tallille ku mun kännykkään tuli viesti "Bruno lähtee tänään" se oli ponin toiselta hoitajalta Meealta. Attelin vaan et joooo paska läppä hehe. En mä ees miettiny sitä viestii sen enempää, koska en alunperin uskonu siihen yhtään. Olin tavallisen päivän tallilla, en mitenkään erityisesti ollu ponin kaa, ja se meni tunnitki ihan normaalisti. Sit lähin kotiin mun kaverin kaa, mut pyöräiltiin takas tallille koska alko kaivaa mieltä se viesti. Ja ei tultu yhtään liian aikasin, Brunoa oltiin just lastaamassa. En pystyny kattoo enempää. Menin talliin ja istuin hiljaa ja hengitin syvään. Tajusin et ei helvetti, mä en nää sitä enää ikinä. En koskaan. Pidätin itkua, koska mun mielestä on oikeesti noloo itkee yleisillä paikoilla ja muiden nähden. Mut sit kaikki tuli halaamaan mua nii ei pystyny pidättää kyyneleitä enää... Pyöräiltiin takas meille, enkä sen jälkeen ollu vähään aikaan tallilla.

mun pikku kulta<3 c joku en muista enää kuka oisko ollu tuulia leivo ?

No olin sit vailla hoitoheppaa, eikä se silleen mua haitannu enkä ees halunnu uutta. Mut aloin mennä tunneilla vähän haastavammalla hepalla, Reiskalla. En kauheesti tykänny siitä mut oli se välillä ihan ok. Yks päivä juttelin Marskun kanssa ja se kysy jotain ja ymmärs kai et haluisin alkaa hoitaa Reiskaa, ja siinä mä sit olin. Hoitamassa Reiskaa vaikka vannoin et en ota uutta hoitoheppaa. Sitäpaitsi se oli vahinko. En mä ois sitä alusta alkaen halunnu hoitaa koska en mä ees tykänny siitä. Oli se hoitaessa tosi symppis ja söpö mut silti. Ratsastus oli täyttä helvettiä. Johtuen musta tietenki. Oisin saanut Rudolfin hoitoponiks ja oisin siihen suostunukki, mut sit tapahtu pari juttua väärin ja huonosti nii enpä sit saanukkaan.

reiska ja mä

Keväällä 2012 mulla alko menee elämässä aika huonosti ja olin kauan poissa tallilta. Se kaduttaa nyt jälkeenpäin tositosi paljon... Ja kun tulin tallille takasin n. kuukauden tauon jälkeen, oli kaikki taidot hukassa ja tipuin oikeesti tosi usein. Se harmitti ja ärsytti tietenki, koska musta oli oikeesti noloo myöntää ihmisille et oon tippunu sen 47 kertaa, ja nolottaa se vieläki. Mut sain mennä Rudolfilla joka tunti ainaki suunnilleen. Tuntu koko ajan et välitän siitä enemmän ja enemmän ja et tästä ponista en luovu ikinä. Meillä oli porukoiden kaa jo pitkään ollu juttua mulle hepan hankinnasta, ja oltiin suunnitellu ostaa Rudolf, mut oisin saanu sen vasta 2013 keväällä, eli suunnilleen nyt. Mutta sitten yks uutinen järkytti kaikkia ja tuhos kaikki unelmat ja toiveet ja KAIKEN.

Nuuksion Ratsastuskeskus lopettaa toimintansa
Se lause riitti pilaamaan kaiken. Itkin aika paljon, ja tein tyhmiä juttuja koska oikeesti olin ihan sekasin surusta. Kaikki hepat myytiin. Ja mun oli tarkotus ostaa Rudolf, mutta miten sitten kävikään. Tallin omistaja sano et oon sille vähän pitkä. Siinä paloi loputkin unelmat ja Rudolfin ostosta tuli täysi mahdottomuus. Päästin irti kaikesta ja annoin kaiken olla, aattelin et elämä ottaa, elämä antaa. Ehkä sillon oli se ottamisen hetki. Mun viiminen tunti tai siis semmonen oma tunti Nuuksiossa oli ihan paras. Menin Rudolfilla ja tipuin kaks kertaa. Rudolf oli sellanen ihan mahdoton ja ei totellu, se oli parasta. Rakastin sitä puolta siinä ponissa estetunneilla. Koulutunneilla Rudolf oli tosi kiltti ja tottelevainen ja reipas yms. mut estetunneilla ja vähän enemmän vaativilla ratsastajilla se oli tosi haastava oikeesti. Mun mielestä se oli ihanaa kun se oli sellanen, ja vikalla tunnilla se oli niin itsepäinen ettei mitään rajaa. Ja vaikka tipuin, ja se ohitti esteet, se oli paras. Kesällä otin irtotunteja niin paljon ku oli vaan mahdollista ja tilaa. Mut kaks viimistä tuntia menin Bobbyllä. Sitä ihmettelen vieläkin, koska kaikki tietää et vihaan sitä heppaa ratsastaessa ja Rudolf vaan seiso laitsalla, nii miksen mä ois voinu mennä sillä?! No mut enhän mä sille mitään voi. Kesällä olin paljon tallilla ja syksylläkin vielä pari kertaa kattomassa kaverin heppaa. Ja kaikki ihmiset. Ne mä menetin ikuisesti, en mä enään ketään niistä tuu näkemään kuitenkaan. Kaikki parhaat opetki ja se yhteishenki. Just kun jotain saa toimimaan nii sen menettää... <3 Ikävä kaikkea sitä. Mut ehkä elämä tosiaan myös antaa, koska nyt mul on paljon enemmän kavereita enkä oo enää semmonen joka on aina tallilla? Maybe.

Loput kuvat on viimiseltä tunnilta eli PARHAAALTA tunnilta!:)