Kesän tärkein tunti? Miksi? Yksinkertaisesti sanottuna juuri siksi, koska ylitin itseni. Muista tää ehkä saattaa kuullostaa ihan pikku jutulta mutta mulle se oli kaikkea muuta kuin pientä. Joulukuussa, tarkemmin 11. joulukuuta 2013 putosin hevosen selästä lepuskissa aika ryminällä ja samalla murtu käsi, tarkemmin voi lukea TÄSTÄ postauksesta. Vähän ton onnettomuuden jälkeen mulle tuli kauhee kammo kyseistä hevosta kohtaan, jolta tipuin. Hevosessa itsessäänhän ei mitään vikaa ole, mua itseäni vaan pelotti koska en pystynyt enään luottamaan siihen että hallitsen sitä. Joskus ehkä maalis-huhtikuussa menin puhumaan asiasta mun opettajan kanssa. Pienen keskustelun jälkeen todettiin molemmat, että mun pitäis ratsastaa tällä hevosella uudestaan ja voittaa pelot. Sillon aattelin vaan että joo, ehkä joskus. En oikeestaan ees ottanut sitä tosissaan. Meillä oli kuitenkin just alkamassa estejakso ja sovittiin etten ainakaan sillon mene tällä hevosella. Kului viikkoja, eikä listassa lukenut mun perässä vieläkään sitä yhtä tiettyä hevosta. Olin oikeestaan ihan helpottunut, mutta jotenkin oisin silti ehkä ihan vähän halunnut voittaa vihdoin pelot ja ratsastaa sillä. Kysyin opettajalta ja hän yhä lupas laittaa mulle sen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kului taas viikkoja, ja kuukausia. En kehdannut enään kysyä ja aloin oikeestaan ajattelemaan etten enään halua ratsastaa kyseisellä hevosella, koska pelkään vieläkin niin paljon.
Alko kesä ja kesätunnit. Olin oikeestaan jo melkein unohtanut sen, että mun piti mennä sillä hevosella. Kunnes sitten yks päivä. Ennen kun menin tallille, kävin yhdellä kaverilla. Sain viestin jossa luki "Meet Victorilla". Katoin sitä viestiä vaikka kuinka kauan koska en vaan uskonut. Enhän mä voi? Miks just mä? Aloin miettimään, että tätähän mä ihan itse pyysin. Tuli ihan sellanen tunne, että miten mä oon ikinä voinu tehdä niin, pyytää vapaaehtoisesti tota hevosta. Tulin sitten tallille, ja niinhän se oli. Mun nimen perässä luki Victor. Se hevonen on Victor. Pahinta oli että mun piti vielä laittaa itse heppa kuntoon. Onneksi hoitaja oli tallilla. Juttelin vielä mun oman opettajan kanssa ja olin ihan kyyneleet silmissä. Hän lohdutteli mua, sanoi että hienosti menee. En oikeen halunnut uskoa ketään koska pelotti niin paljon että tipun taas ja loukkaannun uudestaan. Juteltiin hoitajankin kanssa, hän oli myös kuullut mitä mulle oli talvella käynyt. Tuli jotenkin turvallisempi olo kun niin moni ties ja ymmärsi mua. Tunnin piti mulle melko vieras opettaja, mutta hänkin ties tapahtuneesta ja osas ottaa tilanteen hyvin. Ope puhu mulle kun olin päässyt selkään ja kyseli että jännittääkö. Kyyneleet vaan alkoi valua ja sanoin että joo.
Ei tehty tunnilla oikeestaan mitään ihmeellistä. Koko aika oli lähinnä köpöttelyä ja sellasta hölläilyä, sitähän mä itse pyysin ja toivoinkin. Olin koko ajan tosi jännittynyt ja jäykkä. Pystyin oikeastaan rentoutumaan vasta lopussa enkä sillonkaan kunnolla. Mua ei oo eläissäni koskaan pelottanut ratsastaminen ennen kuin nyt. Mä en oo ikinä pelännyt ketään hevosta tippumisen takia. Taisin ihan oikeesti säikähtää sillon joulukuussa kun putosin. Tunti ei välttämättä mennyt mitenkään hirveen hyvin mutta ei mulla mitään odotuksiakaan ollut, mun mielestä se nimittäin meni just täydellisesti, koska en tippunut eikä hevonen lähtenyt hallinnasta kertaakaan. Päinvastoin, Victor oli oikeestaan vähän laiska ja se oli positiivinen yllätys ton mun pelon takia.
Kun tunti loppui, mulla oli oikeestaan aika hyvä fiilis. En pudonnut, enkä satuttanut mitään paikkaa. Voitin pelkoni, ja ylitin itseni täysin. Mä en ois ihan rehellisesti sanottuna uskonut että uskaltaisin ratsastaa Victorilla. Victor on aivan upee hevonen, ja se on opettanut mulle ihan hirveesti.
Ihan lopussa uskalsin jopa irrottaa jalustimet jaloista ja samalla antaa pitkät ohjat, tosin opettajan avustuksella. Kyllä nyt on hyvä fiilis, vaikken vieläkään voi täysin sanoa ettenkö pelkäisi Victoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti