Suuria tunteita

Moi taas pitkästä aikaa! Tää on jo oikeesti aika noloa millä rytmillä päivittelen tätä blogia. Taas on mennyt varmaan kolme viikkoa viime postauksesta. Nyt mulla on sentään kunnollinen syy..
Mulla on nyt henkilökohtaisessa elämässä varmasti vaikeempaa kuin koskaan ennen. Isoja päätöksiä kahden valinnan välillä, molemmat vaihtoehdot ovat ihan yhtä hyviä ja huonoja. Oon miettinyt tätä älyttömän isoa päätöstä jo melkein 2 viikkoa, enkä oo saanut mitään ratkaisun tapaistakaan päähäni. Nyt mulla on vielä huomiseen asti aikaa, katsotaan nyt saanko mitään järkevää vaihtoehtoa ulos päästä. Tää päätös kun vaikuttaa ihan älyttömän paljon moneen seuraavaan vuoteen, ellei sitten jopa mun koko loppuelämään. Katsotaan nyt.. Stressaa aivan älyttömästi, että valitsenkin huonosti ja sitten kaduttaa.

Tunneillakaan ei oo mennyt mitenkään kehuttavasti. Mua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt, että nyt viimeiset 2 kuukautta mulle on vaihdettu eri hevonen ihan joka ikinen kerta. Mä en tietenkään voi vaikuttaa siihen, minkä hevosen saan, mutta tää on ollut kyllä todella rasittavaa. Oon mennyt nyt ainakin Londalla, Bonolla ja Miltonilla. Sillon kun menin Bonolla, mulle oli laitettu aluks Londa. Tulin maneesiin ihan ok fiiliksillä koska sain kerrankin mennä samalla hepalla useemman kerran peräkkäin.. :D Bonolle ei kuitenkaan tullut ratsastajaa ja mut käskettiin mennä sillä. Aluks olin ihan että ei voi olla todellista en todellakaan halua. Menin Bonolla jonkun verran joskus 3 vuotta sitten just kun olin vaihtanut Leppävaaran tallille. Niistä tunneista mulle ei jäänyt mitään kauheen hyvää kuvaa, tipuin Bonolta yks kerta enkä sen jälkeen enään saanut sitä. Kesällä menin ihan extempore yks tunti Bonolla, mikä sekin meni aika huonosti, joten ei todellakaan ollut nyt mitään hyviä fiiliksiä. Kuitenkin Bono yllätti totisesti! Se meni niin hyvin. Tehtiin aika paljon siirtymisiä ja avoja, meni kyllä tosi kivasti, Bono ihan tosissaan yritti ja kantoi itseään koko tunnin tosi nätisti.

Seuraavalla viikolla olin ihan varma että meen taas Bonolla mutta listassa lukikin Victor. Olin tosi onnellinen ja vihainen samaan aikaan. Menin kuitenkin tosi hyvillä mielin maneesille, onhan Victor kuitenkin mun lemppari ja tykkään siitä tosi paljon. Kuitenkin sain taas maneesissa käskyn toisen hevosen luokse. Tai no ei edes hevosen vaan ponin! Olin tosi hämmästynyt koska oon kuitenkin aika pitkä ja luulin että mun poniajat on kuollut ja kuopattu juttu ollut jo kauan aikaa. En ollut siis todellakaan ikinä mennyt Miltonilla ja vähän nauratti kun se oli niin pieni. Tuntu ihan laittoman pitkältä aluks, mutta ihan hyvin se sitten meni! Mun istunta oli välillä tosi kamala ja muuta tällasta mutta tykkäsin Miltonista silti ihan tosi paljon! Eikä sitten ihan niin pahalta näyttänytkään mitä aluks luulin. Vähän naureskeltiin tunnin jälkeen opettajan kanssa, että onko musta taas tullut poniratsastaja, hah! Jotenkin niin hauskaa ja outoa ajatella että menin ponilla... Koon puolesta Milton on mulle ehkä kaikkea muuta kuin sopiva, mutta oli silti hirveen hauska tunti :)

Ainiin muuten ! Joku ehkä huomasikin ton uuden bannerin..

Oon todella rähmäkäpälä tällasten blogin ulkoasujuttujen kanssa joten

toi nyt on vähän mitä on. Omaan silmään häiritsee jonkun verran toi

bannerin ja blogin taustan pieni väriero, mutta eipä toi nyt mikään kovin

pysyvä banneri tule olemaan!

New York City Girl

Moi kaikki lukijat! Täällä kirjottelen minä, eli Mila. Saatankin olla joillekkin tuttu, mutta jos en, niin kohta ainakin olen!

Kerronpa nyt alkuun hieman itsestäni. Nimeni on siis Mila, Milou, Milu.. Miksi sitten kutsutkin minua. Omistajani eivät oikeastaan ole päässeet yksimielisyyteen mikä niistä on virallisin ja sitäpaitsi rakkaalla lapsellahan on monta nimeä! Kasvattaja kuitenkin nimesi minut New York City Girliksi, niinkuin otsikosta voit päätellä. En kuitenkaan pidä tästä nimestä hirveästi, se on vähän harhaanjohtava. Rodultani olen griffon. Se ei ole täällä Suomessa vielä kovin yleinen rotu, mutta eiköhän se vielä yleisty, kun kaikki muutkin huomaavat kuinka ihania me pikku griffonit olemme. Olen siis pikkuinen tyttökoira, vaikka joku onkin joskus tokaissut että 'Milou' on pojan nimi aivan kuin Tintti-sarjakuvan poikakoira Milou. Olen kuitenkin kuullut että sarjakuvan poikakoira on saanut nimensä prinsessan mukaan, joten olen saanut pitää ylpeänä myös Milou nimeni.

Olen vielä ihan pieni, synnyin 2. huhtikuuta 2014. En ole aivan varma, mihin pentuikä määritellään, mutta pidän itseäni vielä ihan pentuna. Ylempi kuva on otettu ensimmäisinä päivinäni nykyisessä kodissani. Kun tulin, olin vain pieni tummanruskea kerä ja nukuin suurimman osan päivästä. Olin kuitenkin innokas tutustumaan paikkoihin. Muutin synnyinkodistani kennelistä Espooseen 28. toukokuuta 2014. Matka ei ollut pitkä, sillä kennelini sijaitsee Nurmijärvellä. Tultuani taloon, jossa olin ainut koira, oli aluksi vaikeaa kotiutua sillä entisessä kodissani minulla oli koirakavereita ainakin 25.

Luonteeltani olen aivan ihana. Ainakin omasta mielestäni. Olen täynnä elämäniloa ja energiaa, olen todella pirteä ja reipas koira. Valloitan jokaisen sydämen, aivan varmasti. Pidän pitkistä lenkeistä (paitsi kylmällä ja loskaisella säällä koitan piileksiä sohvan alla sillä ei huvita lähteä) ja makkarasta. Myös mustikat ovat erityisesti mieleeni, vaikka syönkin kaiken mitä minulle annetaan. En kuitenkaan järsi huonekaluja tai kenkiä. Luonteeseeni kuuluu myös sopivassa määrin itsepäisyyttä. Eläisin mieluiten omien sääntöjeni mukaan, mutta koitan kuitenkin aina välillä totella myös omistajianikin. Olenhan kiltti koira kuitenkin. Osaan olla myös tuhma, välillä kun ärsyttää tai en haluaisi pukea haalaria päälle, piiloudun sohvan alle. Se on oma pillopaikkani minne muut meillä ei pääse. Pyydän kuitenkin aina anteeksi jos olen ollut tuhma. Yleensä minulle annetaan anteeksi, olenhan vielä niin nuori.

Vaikka olen vielä ihan pieni, olen ollut jopa kerran matkalla Lapissa. Autossa istuminen oli inhottavaa, mutta selviydyin siitä hyvin. Olen muutenkin jo tottunut automatkusteluun, mutta joskus jos matka kestää liikaa, hermostun. Kuten olet varmasti jo huomannut, olen todella mukava koira. Minulla on myös muutama koirakaveri. Tietysti ihmiskavereitani unohtamatta! Ystävystyn kaikkien kanssa ja rakastan ihmisten seurassa olemista. Tulen toimeen ihan pikkulasten, kuin myös vanhtustenkin kanssa. Yksinolo ei ole ollenkaan mukavaa. Toinen asia mistä en pidä, on haalarini. En tiedä mitään pahempaa. Kun joku ihminen pukee minulle haalarin lenkille mennessämme, minua saa yleensä kantaa puolimatkaan ja voin sitten juosta itse kotiin. Omistan myös trikoot, mutta en kauheasti pidä niistäkään.

Olen aina vilkas koira, mutta haalaria vihaan niin paljon, etten suostu aina edes kävelemään.

Viimeaikoina olen ottanut talossamme vahtikoiran roolin. Kun ulko-ovi aukeaa, juoksen heti katsomaan kuka tuli, haukkumisesta puhumattakaan. Samoin jos jossain kohtaa taloamme kuuluu joku yllättävä ääni, ryntään haukkuen paikalle kuin rasvattu salama. Osaan muuten kyllä olla ihan haukkumatta.

Syntymäturkkini oli pinnalta hyvin tumma, oikeastaan harmahtava. Ehdin jo säikähtää jääväni sen väriseksi, mutta en sentään. Karvani on sellainen, joka pitää nyppiä muutaman kerran vuodessa. Muuten minusta ei lähde lähes ollenkaan karvaa, mistä omistajani ovat tyytyväisiä. Ensimmäisen nyppimisen jälkeen tumma väri turkista katosi kokonaan ja sain kuin uuden turkin, vaaleanruskean pentukarvan.

Olen oikeen ihana koira ainakin omasta mielestäni.

Nyt on kuitenkin mentävä, joten moikka kaverit!

Jos halusit tietää vielä jotain ihanasta persoonastani, kysy rohkeasti.

Halataan kun tavataan! Rakkaudella Mila.