Dramaattinen lopetus kaudelle

Joo-o. Pahimmasta shokista oon jo onneks päässyt yli, mutta siis eilinen estetunti päättyi todellakin surkeesti. Tiesin jo aikasemmin että meen taas Victorilla joten en sitten edes alkanutkaan valittamaan, vaan aattelin että pysyn vaan rentona niin kuin viimeks niin hyvin se menee. Kuulin että herra oli aikasemmin päivällä ollut melko vauhdikkaalla päällä mut olin pitkästä aikaa silti menossa ihan positiivisena tunnille :) Alkuverkat meni aika kivasti, mentiin myös alussa puomeja jotka meni tosi hyvin, kun pysyin ite rentona niin ei heppakaan turhia hermoillut :) Alettiin sitten tulemaan tän näköstä rataa, tai no ei se nyt mikään rata ollut kun oli vaan kaks estettä, mut mun mielestä se oli ihan kiva tehtävä :)

koittakaa saada selvää... XD eli siis kaks ristikkoa pitkällä sivulla tolleen kulmien suuntasesti.

Mulla oli vähän ongelmia taas vauhdin kanssa, mut ihan ok se meni :) Sen jälkeen alettiin tulemaan keskellä kenttää olevat puomit ravissa, sieltä käännös vasemmalle ja jälkimmäinen ristikko, jonka jälkeen molemmat ristikot. Sitten ne ongelmat vasta alkoivatkin syntyä.. Eka ristikko ok, mutta esteiden välissä vauhti kiihtyi niin nopeesti etten pystynyt enään hallitsemaan sitä. Viimeisen esteen jälkeen heppa vaan alkoi laukkaamaan niin kovaa etten vaan ihan oikeesti hallinnut sitä enään. Multa lähti jalustin, mutta sain silti hepan hallintaan, eli eikun jalustimet jalkaan ja uusi yritys! Keskityin ihan sikana, koitin olla nojaamatta yhtään liikaa eteen etten taas sukeltais kaulalle. Mutta... Tokan esteen jälkeen... En edes tiedä mitä tapahtui. Multa meni jotenkin tasapaino ihan kokonaan, jalustimet lähti jaloista, siitähän heppa innostui ja lähti vielä kovepaa. Heiluin puolelta toiselle ja koitin vaan olla tippumatta, mutta kova vauhti, äkkinäinen käännös kulmassa... Voitte varmaan arvata lopun. Tipuin. Mut oon ylpee roikuin kyydissä 3/4 osaa maneesista! :D Eka olin sillee joo ei sattunu yhtään, mut nostin niskaa maasta ja sit se kipu yllättikin jo. Käteen sattui ihan älyttömästi. Siihen samaan käteen, joka keväällä murtui, jonka just sain kuntoon. En tuntenut oikeen jalan toista puolta ollenkaan, en yhtään. Olin ihan hätääntynyt, mut opettaja tuli auttamaan mut oikein ylös ja menin sit reunalle istumaan. Onneks jonkun mun tuntilaisen aikuisen äiti oli tullut katsomaan tuntia ja se autto mua siinä ja piti kainalossa ja voi, se oli niin ystävällinen!<3

mulla ei valitettavasti oo yhtäkään kuvaa tunnista... mutta näitä kaikkia tunteita oli just sillon...

Tunti loppui aika nopeesti, menin talliin ja ope ja tämä ystävällinen täti auttoi mua ja teki mun kaulahuivista jonkinnäkösen kantositeen ja antoi kylmäpusseja. Ne myös kanto mun kaikki tavarat ja auttoi koko ajan hirveesti, kiitos niille<3 Lähin sit iskän kanssa Jorviin.. Oltais muuten menty yksityiselle mutta jorvi on sopivan lähellä niin mentiin sinne sit. Mun ranteeseen särki ihan tajuttomasti koko ajan, itkin ja olin ihan hysteerinen. En vaan kestäis sitä jos mun käsi murtuis taas. Iskä oli mun kaa siinä vähän aikaa, mutta ei oikeen kauaa voinut olla koska kello oli ehkä 10 illalla ja videltä aamulta iskä oli lähtemässä etelä-amerikkaan.. Ja äidillä oli korkee kuume ja korvatulehdus, joten sain sitten jäädä yksin. Olin ihan paniikkinen, itkin ja tärisin koko ajan. Vihdoinki oli mun vuoro mennä lääkärin luo. Se lähetti mut heti röntgeniin, niinku vähän arvelinki. Sit tulin taas venailemaan siihen että pääsisin kuulemaan onko mun kädessä murtumaa vai ei. Mä odotin, odotin, odotin ja vieläkin odotin. Lopulta joku lääkäri tuli ottamaan potilaita vastaan, mä olin tullut siis odotustilaan ensimmäisenä, mutta mitä? Tämä lääkäri kutsui ensin kaikki pikku kakarat ja vauvat vaikka ne oli tullu paljon myöhemmin kuin mä. Olin oottanut jo kolme tuntia sen röntgenin jälkeen. Koko ajan vaan istuin paikallaan, en tehnyt mitään muuta kun katsoin kun ne lapset leikki autoilla. Edes puhelimen näppäily ei kiinnostanut koska ei se hirmu kivaa vasemmalla kädellä ois. Viimeisenä sit mäkin pääsin vihdoinkin sisälle. Sitten lääkäri sanoi "ei murtumaa", ette tiedäkkään kuinka iloinen olin! Kuvat meni kuitenkin eteenpäin jonkun radiologin katsottaviks, mutta päästiin vihdoinkin lähtemään. Aamulla heräsin soittiin. Ajattelin että se ois tallilta, vastasin ihan normaalisti, mutta puhelimesta kuuluikin "jorvin sairaala".

Tämä radiologi ilmeisesti oli löytänyt ranteesta hiusmurtuman. Ei oo totta. Just kun olin niin iloinen ettei luita menny rikki. Mutta kuitenkaan kipsiä ei tarvita, pidän vaan hetken aikaa kättä kantositeessä jonka sain ensiavusta :) Ranteen pitäis parantua parin viikon-kuukauden aikana taas täysin normaaliksi, jes! En siis pitkään joudu olemaan pois tunneilta + että on enään yks tunti ennen joulutaukoa. Ja maanantaina hyppään kuitenkin tutun ja turvallisen Rudolfin selkään, sain tai en. Harmittaa tosi paljon, ja sattuu ihan äly paljon koko ajan. Tänään en ollu koulussa, mutta huomenna oon taas back in business ja meen kouluun ja tallille :) Toivottavasti teillä on menny nyt paremmin kuin mulla... :( Tänäänkin mulla ois ollu tunti mutta enpäs pääse.. Ja pahoittelut nyt kun tää kuvatilanne on mitä on :/

Kyllähän sen aina ymmärtää kun nousee hevosen selkään - mitä vain voi tapahtua. Mutta joskus on vaan otettava riskejä sen eteen mitä rakastaa.