Lepää rauhassa, Elvis.

"Etkö sä tiennyt? Elvis on lähtenyt pois. Se ei tuu enään takas. Elvis on lähtenyt taivaaseen. Oon tosi pahoillani..."

Noi sanat riittivät pilaamaan mun päivän kokonaan. Voiko se edes olla totta? Mun pieni Elvari? Poissa kokonaan?

"God picks the prettiest flowers first for his garden"

Oli ihan tavallinen keskiviikko. Tai niin mä ainakin vielä aamulla luulin. Mulla oli koulussa paljon tavaraa, niinkuin aina keskiviikkoisin. Koulussa oli ihan samanlaista kuin aina ennenkin. Ei mitään erikoista. Miksi olisikaan? Tänäänhän on aivan tavallinen keskiviikko, samanlainen kuin aina ennenkin. Hoitaisin ponin, sen jälkeen menisin taas ratsastamaan. Lintsasin saksan tunnit - niin kuin joka keskiviikko älkää ottako mallia. Pääsin lähtemään jo koulusta jo kahdelta, joten ehdin tallille jo heti sen auettua kolmelta. Tulin Nellyn kanssa samaa matkaa. Mun oli tarkotus pitkästä aikaa hengailla Elviksen kanssa, sitä en ookkaan ehtinyt vähään aikaan tekemään töiden takia. Listat eivät olleet vielä tulleet, joten meninkin suoraan ponin luokse. Tai ainakin luulin meneväni. "Miks Karolina on Elviksen paikalla?" "Missä Elvis on?". Kiersin koko ylätallin läpi, ponia ei näkynyt. "Se on varmaan tarhassa. Käyn kuitenkin vielä varmastamassa toimistosta.".

 --------------------------------------------------------

"Hei missä Elvis on? En löytänyt sitä täältä tallista.". Ope katsoi mua surullisen näköisenä. Olin ihan ihmeissäni. Mitä nyt muka? "Etkö sä tiennyt? Elvis on lähtenyt pois. Se ei tuu enään takas. Elvis on lähtenyt taivaaseen. Oon tosi pahoillani.". Sit mä vaan romahdin. Miksen mä tiennyt mitään? Siinä vähän aikaa juteltiin vielä, ja mun opettaja koitti lohduttaa mua. Mä itkin, itkin ja itkin vielä lisää. Opettaja halas mua, moni muukin tuli halaamaan mua. "Elvis on lähtenyt nyt parempaan paikkaan. Sitä ei satu enään koskaan.". Mä vaan itkin. Olin ihan rikki. Tulin normaalisti hoitamaan, mutta saankin kuulla että mun pieni poni on lähtenyt pois. Taivaaseen. Itkin koko ajan. Taas mä itken keskellä tallia - eikä muuten ollut eka kerta.

Muille hoitajille asiasta oltiin ilmoitettu jo eilen, mutta jostain syystä mulle ei oltu soitettu. Äidille kai oli ilmoitettu, mutta tulin tiistaina niin myöhään kotiin, että äiti oli jo nukkumassa. Eikä se mulle muutenkaan mitään sanonut. Olin tallilla ihan hajalla. Aluksi en voinut edes uskoa, että tosiaan, Elvis on poissa. Elvistä ei oo enään olemassa muualla kuin muistoissa. Onneks paikalla oli ihania ihmisiä, jotka tulivat auttamaan ja lohduttamaan mua.

Illemmalla mulla oli vielä tunti. Hevostista mulle oli jaettu Rothschilde. Pakko myöntää että ennen en ollut edes kuullut tällaisesta hevosesta. Lähdin kuitenkin tunnille ihan hyvillä mielin, tai tarkoitan, ettei mulla ollut mitään ennakkokäsityksiä kun oli mulle ihan uus hevonen kyseessä. Tunti meni oikeestaan tosi hyvin! Ajoittain oli vaan Elvis mielessä, enkä pystynyt keskittymään, mutta silloin kun keskityin niin meni aika kivasti! Opettaja sanoi, että Ruusa oikeen innostui, ja sitä tapahtuu melko harvoin. Eli ehkä mä jotain tein oikeinkin...? Kyllä se jossain välissä kulki ihan oiken päinkin, ja laukannostoista heppa etenkin innostui. Oli se kyllä tosi hieno ja mukava! Vaikka alkutunnista tuntui välillä, että millä kamelilla mä oikeen ratsastan, kun en saanut melkein mitään toimimaan.

Tunnin jälkeen hoidin hepan aika äkkiä pois, ja kysyin vielä opelta paria juttua, mutta enhän mä sitäkään pystynyt sanomaan ilman että itken. Siinä sitten taas ope lohdutteli mua ja mä itkin. Mutta sain kuulla kuitenkin että mut on laitettu hoitojonoon alkupäähän. Katsotaan nyt, ketä hevosia sieltä mahtaa vapautua, ja otanko edes uutta hoitoheppaa. Aika näyttää. Ainakaan vielä en aijo tosiaankaan miettiä ketään uutta.

Mutta - ehkä isoin syy siihen, miksi tosiaan toi tapahtuma tuli mun tietoon vasta noin myöhään.. On ehdottomasti se, että sosiaalinen media blokkas mut täysin ulkopuolelle jo tiistai aamupäivällä. Facebookissa ilmeisesti joku oli ilmiantanut mut jostain, enkä päässyt pariin päivään sisälle ollenkaan. Puhelimen netti oli ihan hukassa, whatsapp kaatuili koko ajan, viestit ei näkynyt, kik vaan latas ja latas, askissa kysymykset ei näkyneet... Olin ihan pois yhteyksistä. Mutta enhän mä tietenkään mitään ois osannut aavistaa.

Tossa nyt oli tiivistettynä mun keskiviikon tallipäivää, lähinnä itkin koko ajan tai istuin apaattisena clubarissa ja luin ponin päikkyä. En vaan voi vieläkään uskoa. Oon ihan hajalla vieläkin. Elviksestä ei oo enään muuta jäljellä kuin muistot? Ei toi vaan tunnu todelta. Seuraavan kerran kun tuun tallille, Elvistä ei oo. En vaan osaa käsittää sitä. Elvis on nyt paremmassa paikassa kuin koskaan, Elvis on vihreämmillä laitumilla kuin ikinä ennen. Elvistä ei enään koskaan satuta kukaan tai mikään, se ei enään ikinä tunne kipua tai ahdistusta. Elviksestä on tullut kirkkain tähti taivaalla ja mun pieni suojelusenkeli. <3

Erityisesti haluan vielä kiittää teitä kaikkia, jotka ootte mua tukeneet nyt, kun on vaikeeta.

En voi sanoin kuvailla kuinka otettu oon ollut kun niin moni on muistanut ja tukenut mua.

Kiitos kaikille, jotka ootte myötäeläneet surussa. <3

Jokainen katse voi olla viimeinen, 

jokainen hyvästijättö ikuinen.

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,

saat kulkea rajalla ajattomuuden,

olet kimallus tähden, olet pilven lento,

olet kasteisen aamun pisara hento.

Et ole poiss vaan luoksemme saavut,

mukana jokaisen nousevan aamun,

ja jokaisen tummuvan illan myötä, 

toivotat meille hyvää yötä.

Henkku & Elvis 04.09.2013 ~ 12.02.2014 <3

Pahoittelen jos tää teksti on epäselvä ja toistaa itseään, tässä mielentilassa en nyt pysty parempaan, oon ihan hukassa ja sekasin vieläkin, itkin koko ajan tätä kirjoittaessa, mutta eiköhän tärkeintä oo se, että tää on tunteella tehtyä...

nää hetket takas, jooko.. </3